Viimeisen vuoden aikana monella matkailu on painottunut oman kotikaupungin alueelle tai korkeintaan lähialueille. Niin myös minulla ja siksipä haluan jakaa sulle vinkin, joka ei maksa mitään ja on lähes kaikkien saavutettavissa. Moni mieltää Pasilan harmaaksi lähiöksi, jossa ei ole mitään nähtävää, mutta tämä ei pidä enää paikkaansa. Katutaide on vallannut nyt myös laillisesti Pasilan seinät. Katutaidetta löydät monesta sellaista paikasta, josta et sitä välttämättä osaisi etsiä.
Helsinki Urban Art
Pasilan katutaiteen takaa löytyy yhdistys nimeltään Helsinki Urban Art. Yhdistys sai alkunsa Lisää katutaidetta Helsinkiin – projektista vuonna 2016 ja tähän mennessä Itä-Pasilaan on tuotettu yhdistyksen toimesta yli 80 taideteosta. Ulkona olevien töiden lisäksi taidetta esitellään vaihtuvissa näyttelyissä Pasilan kaupunkitaidekeskuksessa. Tilassa on esillä kaupunkitaiteeseen liittyviä näyttelyitä, jotka vaihtuvat noin kuuden viikon välein. Näyttelyt ovat avoinna Pasilan kaupunkitaidekeskuksen aukioloaikojen mukaisesti eli to–pe klo 12–18 ja la klo 13–16, sekä pidennetysti tapahtumien aikaan. Kaupunkitaidekeskuksessa voi tutustua myös urbaaniin taiteeseen liittyvään kirjallisuuteen.

Muutamassa vuodessa Itä-Pasilasta onkin kehittynyt kansainvälisesti merkittävä katutaiteen keskittymä. Ja alueeseen on erittäin helppo tutustua hyvän ja informatiivisen kartan kera.
Itse kävin kiertämässä suurimman osan töistä viime kesän lopulla ja ainoa mikä hieman harmitti oli se, ettei alue ole täysin esteetön. Sieltä siis löytyy portaita ja kiertoreitit ovat pitkiä. Mutta ennakkoon suunnittelemalla kyllä jokaiselle löytyy sopiva reitti.
Tässä muutamia suosikkejani.








Joko sinä olet käynyt kiertämässä Pasilaa ja löytänyt oman suosikkisi? Kerro suosikkisi kommenteissa. Lisää teoksista voit käydä lukemassa Helsinki Urban Artin sivuilta https://www.helsinkiurbanart.com/pasilan-katutaideteokset-kartalla/#
Katutaidetta muualla PK-seudulla
Katutaidetta löytyy Pasilan lisäksi myös Vantaalta ja Espoosta. Jälkimmäisessä vaikuttaa iso ja aktiivinen toimija https://www.kerakollektiivi.fi/ joka järjestää Concreate Urban Art Festivaalin 17.4-29.5 välisenä aikana Keran hallilla, Karamalmintie 2. Avajaisviikonloppuna tilat ovat auki lauantaina ja sunnuntaina klo 13-20, jonka jälkeen taidetta pääsee katsomaan 29.5. asti keskiviikosta lauantaihin klo 13-20. Poikkeuksena vappu 30.4. ja 1.5., jolloin olemme kiinni.
Bloggajakollegani Marjo on juuri kirjoittanut blogiinsa Keran alueen taiteesta, käyhän lukemassa täältä.
Katutaide on niin piristävää, ja ihania katutaidekohtia olet kuvannut. Onnea blogin uudelle nimelle, ja ulkoasulle, näyttää hyvältä:)
Muistankin joskus tästä lukeneeni, mutta sitten olin jo ehtinyt unohtaa asian. Nyt korona-aikana ei ole oikeataan tullut Helsingissäkään matkustettua, mutta tuo voisi olla kiva viikonloppuretkikohde, kun ilmat vielä vähän tästä paranevat!
Tervetuloa takaisin, siis blogin osalta!
Pasilaa en todellakaan ole ajatellut ”kivana kävelykohteena”, mutta näiden kuviesi myötä voisin jopa ajatella kierteleväni tuolla joskus 🙂
Katutaiteella todellakin voi muuttaa alueen fiilistä, ja todella hienoja teoksia näköjään löytyy myös Pasilasta. Erityisesti tuo ChemiSin kolmiulotteiselta näyttävä teos on kuvan perusteella huikea! Juuri eilen kuvasin Malagassa eteen sattuneita hienoja muraaleja, pitääpä katsoa löytyykö niistä taustatietoa ja laittaa myös tulevaan blogijuttuun mukaan.
Onnea uudesta blogista! Työpaikan sijainnin vuoksi Pasila on hyvinkin tuttu ja nämä hienot taideteokset myös. Osaan törmäsin vasta nyt ekaa kertaa, pitääkin jalkautua taas joku päivä tutkimaan 🙂
Siis vähänkö upeita!! Miks en oo koskaan nähny näitä, vaikka välillä tulee Pasilassakin käveltyä. Vitsit, pitää kyllä ens kerralla zoomailla vähän tarkemmin 🙂 Kiitti vinkistä!
Itsekin kävin viime kesänä opastetulla kierroksella ihastelemassa Itä-Pasilan katutaidetta, monia hienoja teoksia tuolla! Tästä alkaa kehkeytyä vähitellen ihan varteenotettava katukaupunginosa, mikä on mahtavaa, koska mitään muuta erityisen kaunista näillä huudeilla ei ole. Täytyy kyllä tehdä uudelleenkin kävelykierros näillä kulmilla.
Hmm.. näyttää, että kommenttini ei tullut läpi.
Varsin näyttäviä teoksia. Kovin paljoa Pasilassa ei olekaan tullut kierreltyä, mutta ehkäpä olisi syytä. Alkoi kiinnostamaan siinä määrin, että ehkäpä tuonne tulee joku viikonloppu tehtyä päiväretki ihan vain taidetta katselemaan!