Tämä postaus on yhteistyössä Elämys Cruisesin kanssa. Risteilyn osuus saatu, muut kustannukset omakustanteisia.
Moni minun blogiani aiemmin lukeneista tietää, että olen aikamoinen risteilyfani. Kuten myös sen, etten juurikaan harrasta viikon mittaisia lomia saati lomaile paikoissa, joissa on paljon lapsia. Mutta välillä tulee vastaan tilaisuuksia, joista ei kannata kieltäytyä. Tällä kertaa tämä tilaisuus oli lähteä risteilylle maailman lähes suurimmalla risteilyaluksella, Royal Caribbeabin Harmony of the Seas laivalla läntisen Välimeren alueelle. Postauksessa käyn myös pikaisesti läpi tärkeimmät korona-aikana risteilyihin vaikuttavat asiat.
Olen aiemmin risteillyt samaan konserniin Royal Caribbeanin kanssa kuuluvilla Celebrity Cruisesin aluksilla ja kieltämättä, minulla oli jonkinlainen ennakkoasenne valmiina risteilylle lähtiessä, mutta onneksi mielipiteitä saa ja pitää muuttaa tilanteen näin vaatiessa.

Harmony of the seas – lähes maailman suurin risteilyalus
Toukokuussa 2016 neitsytmatkansa tehnyt Harmony of thes Seas oli valmistuessaan maailman suurin risteilyalus ja tottakai laivan tarjoamat mahdollisuudet ajanviettoon ovat jotain käsittämätöntä. Laivalta löytyy myös merten korkein liukumäki, Ultimate Abyss, jonka huimassa kyydissä pääset laskemaan 10 kerroksen verran. Ja tottakai laivalta löytyy myös zippline, 2 surffisimulaattoria, 2 robottibaarimikkoa, luistelualue, Central Park 12000 elävän kasvin kera, karuselli, kolmen kerroksen väliä kulkeva Rising Tide baari, 2 seinäkiipeilyseinää, minigolfrata, juoksurata, kuntosali ja paljon paljon muuta. Aluksen 2747 hyttiin mahtu maksimissaan 6780 matkustajaa, mutta tällä hetkellä laivat kulkevat hyvin pienillä matkustajamäärillä. Risteilyni aikana laivalla oli vaan noin 1200 matkustajaa ja henkilökuntaakin oli enemmän kuin matkustajia. Lapsimatkustajia oli kyllä mukana, mutta heidän olemassaoloa ei juurikaan huomannut, johtuen loistavista lapsille tarkoitetuista palveluista. Olen saanut useamman kysymyksen siitä, kuinka ajan saa laivalla kulumaan. No, viikon risteilyn aikana ei ennätä kokea kaikkea sitä mitä tämän kokoinen alus tarjoaa.


Hytit ja mitä kannattaa ottaa huomioon hyttiä valitessa
Kun alan suunnittelemaan risteilyä, tutustun ensin laivan tarjoamiin hyttikategorioihin ja hyttien sijainteihin katsomalla laivan kansien pohjapiirrokset. Näillä megaluokan aluksilla kannattaa huomioida välimatkat, laiva kun saattaa olla jopa 360m pitkä. Itse suosin laivan peräosan hyttejä ja valitsen sellaisen hytin joka ei sijaitse lähellä hissialulaa eikä ravintoloita mahdollisen metelin takia. Laivoilta löytyy hyttejä useammassa eri kategoriassa, halvimmat hytit ovat luonnollisesti sisähyttejä ilman ikkunaa tai parveketta, nykyään monella laivalla ikkuna on korvattu näytöllä, jossa pyörii merimaisema. Riippuen laivasta, valikoimassa saattaa olla ikkunallisia hyttejä, mutta itse suosin parvekkeellista hyttiä muutamasta eri syystä. Ensinnäkin parvekkeella voi omassa rauhassa nauttia vaikka aamupalaa, ottaa aurinkoa tai ihastella auringonlaskua. Ja parvekehyttien lisäksi laivoilla on erilaisia sviittejä useassa kokoluokassa. Iltaihmisenä valitsen hyttini sijainnin myös sen perusteella kummalle puolelle laivaa paistaa ilta-aurinko.
Harmony of the Seas laivan ravintolat ja baarit
Viikon mittaisella Välimeren risteilyllä ei valitettavasti ehdi käymään kaikissa laivan ravintoloissa, vaikka kovasti niin yritinkin. Risteilyn hintaan kuuluu useita ravintoloita ja niissä tarjottavat aamupalat, lounaat, illalliset sekä välipalat. Näiden lisäksi on sitten lisämaksullisia erikoisravintoloista, näistä sananen hiukan myöhemmin.
Aamupalalle löytyy useampia vaihtoehtoja. Kaikkein fiinein aamupala tarjoillaan pääravintolassa, joka sijaitsee laivan peräosassa kannella 3, 4 ja 5. Tarkista risteilyn aikana Royal Caribbeanin äpistä aukioloajat sekä menu sekä se, missä kerroksessa sinulle on varattu pöytä. Aamupalaa saa myös Windjammer Marketplacelta, joka on auki aamuvarhaisesta iltapäivään ja tarjoilee myös lounasta buffasta.
Park Cafe kannella 8 Central Parkin varrella tarjoaa kahvilatyylistä aamupalaa, salaatteja, panineja ja muita pieniä herkkuja myös aamusta alkuiltaan asti. Ja yksi mitä ei kannata unohtaa, on huonepalvelu ja sieltä maksuton hyttiin toimitettava aamupala. Aamupalan jälkeen huonepalvelusta veloitetaan vajaa 10€ palvelumaksu.
Lounaalle löytyy sitten useampikin vaihtoehto laivan maksuttomista ravintoloista, aiemmin mainitut pääravintola, Windjammer Marketplace ja Park Cafe, näiden lisäksi lounasta saa allasalueen Mini bites baarista sekä vitoskannen Sorrento pizzeriasta.
Kahviloista matkan hintaan kuuluu aiemmin mainittujen lisäksi kutoskannen keulassa sijaitseva Vitality Cafe, jossa on otettu hienosti huomioon terveellisemmät vaihtoehdot, sekä vitoskannen keskellä sijaiseva Cafe Promenade.

Illallista kannattaa ehdottomasti nauttia laivan pääravintolassa tai vaihtoehtoisesti kannen 15 keulan Solarium bistrossa, jonka keittiö on saanut vaikutteita Lähi-Idän ja Pohjois-Afrikan keittiöistä.
Maksulliset ravintolapalvelut
Harmony of the Seas laivalla on myös useampi maksullinen erikoisravintola. Näistä ehdin itse kokea vain 4 ja näiden kattausmaksua varten ostin laivalta kolmen illan paketin. Paketille tuli hintaa noin 100€. Nämä kolme olin alkuun ajatellut käyttää kolmessa eri ravintolassa, mutta lihanhimo iski niin suureksi, että kävin Chops Grille nimisessä pihviravintolassa kahdesti. Normaali katemaksu täällä on noin 60$ plus 18% palvelumaksuja ja veroja siihen päälle.
Toisena erikoisravintolana testasin Jamie’s Italian ravintolan, joka tarjoaa nimensä mukaisesti italiaista ruokaa Jamie Oliverin reseptein. Katemaksu täällä myös noin 60$ +18% .
Lounaalla testasin laivan burger ravintolan, Johnny Rocketsin, joka sijaitsee kannella 6 Boardwalkin varrella. Siellä ruokailu maksaa noin 13$+18%, tämä hinta sisälsi myös virvoitusjuomat. Ja kuten kaikissa laivan ravintoloissa saat tilata listalta niin monta annosta kuin jaksat ja haluat syödä.
Viimeisen illan vietin sitten Sabor Taqueria & tequila bar nimisessä meksikolaisessa ravintolassa. Täällä söin yhden parhaista guagamoleista evö. Kattausmaksu 23$+18% ja siksi tähän ei kannata käyttää tuota pakettia kuten ei myöskään burgerpaikkaan.
Näiden lisäksi lisämaksullisia ravintoloita on mm 150 Central park, sushiravintola Izumi, Chefs Table, Wonderland, Vintages Wine & Tapas bar ja Starbucks kahvila.
Juomapaketit ja baarit
Risteilyjen hintaan kuuluu tavalliset mehut, normaali kahvi, vesi ja lemonade. Olen itse ostanut jokaiselle risteilylle juomapaketin, koska haluan aamuisin lattea ja tuorepuristettua mehua, uima-altaalla drinkin tai holittoman, kokista ja ruuan kanssa viiniä. Juomapakettien hinnat vaihtelevat sen mukaan haluatko juoda alkoholeja, riittääkö sulle alkoholittomat vai haluatko vain premiun vesiä. Kallein juomapaketti on noin 60$/vrk ja alkoholittoman kattavimman juomapaketin saa kolmellakympillä per vrk.

Kannattaa laskelmia tehdessä muistaa se, että alkoholilliset juomat maksavat noin 13$+18% ja esimerkiksi tuorepuristettu mehu Vitality Cafessa reilu 8$+ 18% . Kokistölkki kustantaa kaikkineen noin 4,5$ ja lasillisen viiniä saa noin kympillä. Juomapaketilla lunastettuihin juomiin ei tule enää päälle mitään lisiä.

Kaiken kaikkiaan Harmony of the Seas laivalla on 18 baaria ja vaikka kaikkeni yritin, niin mulla jäi käymättä 6 näistä. Bionic Bar on laivan robottibaari ja se sijaitsee kannella 5. Samalta kannelta löytyy myös Rising Tide bar, joka kulkee puolen tunnin välein kannen 5 ja 8 välillä. Lisäksi saman käytävän varrelta löytyy lattarimusaa soittava Boleros ja brittipubi Boot & Bonnet Pub. Vitoskannen On Air on sitten se paikka, jossa pääsee laulamaan karaokea sekä osallistumaan erilaisiin visailuihin pitkin risteilyä.
Erikoisimpia baareja aiemmin mainittujen lisäksi on Sabor tequila bar, joka tarjoilee nimensä mukaisesti tequilaa ja margaritoja. Tämän löydät kannelta kuusi. Wonderland bar sijaitsee kannella 12 ravintola Wonderlandin yhteydessä ja siellä pääset maistelemaan Liisa Ihmemaassa teeman mukaisia juomia. Baareja on luonnollisesti myös ulkokansilla uima-altaiden läheisyydessä kasinoa unohtamatta.
Matkustaminen koronarajoitusten voimassaoloaikana
Tänä syksynä ympäri maailmaa on vielä voimassa paljon erilaisia rajoituksia, jotka koskevat matkailua ja palveluiden saantia. Risteilyni lähti Espanjan Barcelonasta ja maahan pääsyä varten tulee matkustajalla olla todistus kahdesta rokotteesta vähintään 14vrk ennen matkaa, todistus 6kk sisään sairastetusta koronasta tai alle 72h vanha negatiivinen koronatestin tulos. Näiden lisäksi jokaisen matkustajan tulee täyttää ennen maahan saapumista lomake https://www.spth.gob.es/ saadakseen qr koodin, joka tarkastetaan lentokentällä ennen maahan saapumista.

Tällä hetkellä Royal Caribbean testaa kaikki risteilymatkustajat ennen laivaan nousemista pikatestein terminaalissa ja laivaan pääsee vain kaksi rokotusta saaneet aikuiset, lapsilta ei vaadita rokotustodistusta. Risteilyllä jokaiselta matkustajalta mitataan kuume kerran päivässä jonka lisäksi yleisissä tiloissa on maskipakko. Sitä ei kuitenkaan tarvitse pitää, jos syöt, juot tai otat aurinkoa aurinkotuolilla tai uima-altaalla. Teatteriesityksissä tulee maskia pitää koko ajan ja näissä tiloisssa matkustajia otetaan tiloihin vain rajallinen määrä. Teattereissa joka toinen penkkirivi on pois käytöstä ja jokaisen seurueen väliin tulee jättää 2 tyhjää istuinta. Tästä syystä kannattaa varata paikat viihdeohjelmiin heti kun saavut laivaan, laivan äpin kautta tai asiakaspalvelussa vierailemalla.
Risteilyn aikana ravintoloissa tarjoilijat antavat kaikki annokset ja juomat, itse ei pääse käyttämään juoma-automaatteja tai annostelemaan buffassa. Moni annos onkin valmiiksi annosteltu lautaselle, jotta asiointi ravintoloissa sujuisi jouhevasti. Risteilyn viimeisenä päivänä onkin sitten taas koronatestauksen aika ja tulos tulee sähköpostiisi. Tarvittaessa saat pikatestin ohella myös maksuttoman prc testin, jos risteilyn jälkeinen matkakohteesi sitä vaatii.
Ja sitten se ikävin poikkeus… Tällä hetkellä laivasta pääsee ulos Italiassa ainoastaan laivayhtiön järjestämille retkille ja omatoiminen retkeily on mahdollista läntisen Välimeren risteilyllä vain Mallorcan pääkaupungissa Palmassa. Tästä huolimatta nautin täysin siemauksin risteilystä ja päivistä laivalla notkuvien ruokapöytien äärellä.
Laivan aktiviteeteista ja lasten kanssa matkustamisesta kannattaa käydä lukemassa Lähdetään taas blogista, Teija on kirjoittanut sinne todella perusteellisesti niistä asioista, mitä multa jäi kokematta.
Travel With Timo sivuston Timo oli myös risteilemässä Harmony of the Seasilla ja hän kokemuksiaan löytyy täältä.

Elämys Cruises
Elämys Cruises on suomalainen kansainvälisten risteilyiden asiantuntija ja useiden risteilyvarustamoiden pääyhteistyökumppani Suomessa. Elämyksen hyllyltä löytyvät täyden palvelun risteilyt niin Välimerelle, Karibialle, Norjan vuonoille, kuin Etelämantereellekin sekä Suomen parhaat risteilyasiantuntijat opastamaan valinnoissa. Elämys Cruises tekee risteilyjen varaamisesta sujuvaa panostamalla käyttäjäystävälliseen online-varausjärjestelmään sekä osaavaan ja asiantuntevaan asiakaspalveluun. Elämyksen risteilyasiantuntijat Petri “RisteilyÄssä” Sirén ja Mari Suihko ovat keränneet alan kokemusta reilusti yli sadalta kansainväliseltä risteilyltä ja yli 50 eri laivalta sekä vastanneet Royal Caribbean -konsernin Suomen risteilymyynnistä vuodesta 2009 lähtien. Teemme yhteistyötä kaikkien merkittävien kansainvälisten risteilyvarustamoiden kanssa ja välitämme risteilyjä myös muille suomalaisille matkatoimistoille. Elämykseltä voit varata minkä tahansa risteilyn hintatakuulla.
Elämys Cruises on osa toiseksi suurinta suomalaista matkanjärjestäjäkonsernia, Elämys Groupia. Konserni on taloudellisesti vakaa ja toimintamme rahoitus on turvattu, vaikka koronavirus-pandemian aiheuttama poikkeustila kestäisi useamman vuoden. Elämys on 100% suomalainen yritys ja olemme asettaneet täydet vakuudet Kilpailu- ja Kuluttajavirastolle asiakkaidemme matkojen turvaksi.
Lopuksi …
Jäikö sinulle jotain kysyttävää risteilyistä Välimerellä, Royal Caribbeanista, varaamisesta tai Harmony of the Seas aluksesta? Kommenttikenttä on avoinna kaikille kysymyksille, selvittelen jos jokin asia on sellainen, johon mulla ei ole vielä vastausta. Harmony of the Seas on todella iso laiva ja viikossa ei vaan kerkeä kokea kaikkea, joten paljon jäi vielä näkemistä. Seuraavalle Royal Caribbeanin risteilylle taidankin lähteä itseäni nuoremmassa seurassa, josko sitten uskaltaisin kokea vesiliukumäet ja kiipeilyseinän.
Aiemmista risteilyistäni pääset lukemaan täältä …
Voi miten ihana risteily ja upea laiva. Ja hienosti kirjoitettu juttu risteilystä. En ole koskaan ollut risteilyllä, Miamissa asuessa, oli kyllä tarkoitus mennä jollekin risteilylle sieltä, mutta se ei koskaan sitten mahdollistunut.
Kuulostaa kyllä todella kivalta risteilyltä! Valinnanvaraa näyttää olevan ravintolapalveluissa vähintäänkin riittävästi. Varsin hauska tuo robottibaari, enpä ole sellaiseen aikaisemmin törmännyt missään. Minkälaisia nuo yhtiön tarjoamat retket Italiassa? Oletettavasti tuo rajoite johtuu Italiasta eikä yhtiöstä?
Voi tiiäkkö mitä. Vähänkö alkoi mahaa kurnimaan kun luin näistä kaikista ravintola kokemuksista, heh! Oon miestä koittanut houkutella vuosia risteilylle, mutta on ollut vähän nihkeänä. Ei taida hänkään tietää, että laivalla on näin valtavasti ihan kaikenlaista! Jospa mekin vielä joku päivä päästäisiin risteilemään, olis kyllä niin helppoa! 🙂 Vaikuttaa kyllä tosi monipuoliselta ! 🙂
Meikäläisen ”tutkimusmatkailijaluonteelle” ajatus siitä, että kelluisi jossain satamassa Italiassa menemättä Italiaan, vaikka sitten varustamon retkelle, on ihan mahdoton 🙂 Kaikki ne kohteet ihan lähellä – siinä ei mikään ravintola tai uima-allas laivalla auttaisi.
Mutta niin vaan olemme menossa parin viikon päästä juurikin Royal Caribbeanin risteilylle Karibialle, sillä se on ainoa vaihtoehto tätä nykyä päästä jotenkin järkevästi Haitiin, eli Labadeehen – joten bookkasimme lyhyen risteilyn Floridasta mm. tuonne kun USA:n rajat aukesivat (tai siis aukeavat 8.11.) rokotetuille. Laivan ravintoloista päähuoleni on, että miten niitä onnistuisi sen verran välttelemään, ettei laivalla kertyisi yhtään ylimääräistä kiloa!
Kommentoinkin jo Teijan blogiin, etten käsitä ihmisiä, jotka sanovat että pitkästyisivät risteilyillä. Nuo aluksethan ovat aikuisten huvipuistoja, joista löytyy niin paljon tekemistä, että yleensä jää harmittamaan vain se, ettei millään ehdi osallistua kaikkeen kivaan!
Siinähän menee jo puoli päivää pelkästään syödessä! Tuolla laivalla zip-lining olis kyllä se, mihin itse säntäisin ihan ekana.
Kuulostaa melko hintavilta nuo erikoisravintolat ja juomapaketit. Millaisena koit niiden laadun eli ovatko rahan arvoisia? Itse olen ollut Royal Caribbeanilla ainoastaan Australiasta lähteneellä risteilyllä, ja siellä ruoka oli pienoinen pettymys. Euroopassa parhaat kokemukset ovat olleet ruuan suhteen Costalla.
Kuulostaapa hyvältä! Haluaisin itsekin lähteä risteilylle joko Välimerelle tai sitten USAn päähän. Tämmöinen on varmasti oikea elämys verrattuna Suomen Tukholman risteilyyn!
Olipa tämäkin hyvä kirjoitus – nyt aikuisen näkökulmasta! Kieltämättä upea laiva. Pitää uskaltautua katsomaan risteilyhinnat Elämyksen sivuilta, josko joku talvi lähtisin risteilemään. Laivahan risteilee myös Karibialla, jos ymmärsin oikein.